Siirry sisältöön

Valtiotieteet ja yhteiskunta

Hae koulutukseen

Aloita valtiotieteen opiskelu HEO kansanopistossa!

Haetko opiskelemaan valtiotieteitä yliopistoon? HEOn valtiotieteiden opintolinjalla perehdyt siihen, miten yhteiskunta toimii ja miten kansalainen voi vaikuttaa. Opintovuoden aikana tutustumme yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin, seuraamme päivänpolitiikkaa ja tapaamme poliittisia toimijoita. Lukuvuosi HEOssa tarjoaa tehokkaan valmistautumisen yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Loppukeväällä alkaa valmistautuminen eri yliopistojen yhteiskuntatieteellisten tai valtiotieteellisten tiedekuntien opiskelijavalintoihin. Valmistautuminen järjestetään ohjatusti pienryhmissä opiskelijoiden hakukohteiden mukaisesti. Keväällä on mahdollisuus työharjoitteluun. Opiskelu on päätoimista ja oikeuttaa hakemaan Kelan opintotukea. Valtiotieteiden linjan opinnot ovat pääosin päiväopiskelua arkipäivisin maanantaista perjantaihin.

Opintojen tavoitteet

HEOn Valtiotieteiden opintolinjalla on tavoitteena suorittaa monipuolisesti yliopisto-opintoja. Opinnot voi myöhemmin liittää osaksi yliopistotutkintoa ainakin yhteiskunta- ja valtiotieteellisissä tiedekunnissa. HEO-lukuvuoden aikana suoritettuja opintoja on myös mahdollista käyttää kun hakee tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston väylän kautta.

Opintojen sisällöt

Valtiotieteiden linjalla opiskellaan pääsääntöisesti päiväsaikaan arkipäivisin. Osa yliopiston tenteistä tai luennoista voidaan järjestää kuitenkin iltaisin. Aikataulut annetaan hyvissä ajoin. Opiskelijat laativat opettajan opastuksella opiskelusuunnitelman. Opiskelutavat ovat monipuolisia: luentoja, aineistotehtäviä, ryhmätöitä, verkkokursseja ja projekteja. Opinnoissa on toisinaan myös mahdollista valita tentin ja esseen välillä. Opettaja antaa palautetta edistymisestä sekä tukee oppimista. Opiskelu HEOssa on tavoitteellista, muttei tiukkapipoista.

Valtiotieteiden linjan lukuvuoteen sisältyy kahdet yliopistoaineen perusopinnot Helsingin yliopiston opintovaatimusten mukaisesti. Valittavana ovat politiikan ja organisaatioiden, sosiaalitieteen tai yhteiskunnallisen muutoksen perusopinnot.

Politiikka ja organisaatiot 25 op

  • Politiikan ja organisaatioiden tutkimuksen perusteet 5 op
  • Julkisuus, demokratia ja media 5 op
  • Poliittisen ajattelun perusteet 5 op
  • Päätöksenteko Suomessa ja Euroopan Unionissa 5 op
  • Poliittiset puolueet, instituutiot ja prosessit 5 op

Sosiaalitieteet 25 op

  • Johdatus sosiaalitieteisiin 5 op
  • Sosiaaliset maailmat 5 op
  • Yhteiskuntapolitiikan kysymyksiä 5 op
  • Sosiaalipsykologiset silmälasit, ensisovitus 5 op
  • Sosiaalityö tieteenalana ja käytäntönä 5 op

Yhteiskunnallinen muutos 25 op

  • Johdatus yhteiskunnallisen muutoksen tutkimukseen I 5 op
  • Globaali kehitys 5 op
  • Globaali taloudellinen muutos 5 op
  • Kansainvälinen historia 5 op
  • Moderni valtio ja kansalaisyhteiskunta 5 op

Lukuvuoden aikana on mahdollisuus suorittaa yliopistotason kieliopintoja.

Kevätlukukaudella opiskelijalla on mahdollisuus osallistua valintahaastatteluharjoitukseen ja ohjattuun työharjoitteluun. Opiskelun hintaan sisältyy kaikki maksut ja palvelut. Opiskeluun sisältyy myös yksi lämmin ateria lähiopetuspäivinä arkipäivisin. Asuntolassa asuville kuuluvat lisäksi aamupala ja lounas.

Ota yhteyttä

Opintotoimisto
(09) 7742 420
heoinfo@heo.fi

Jarno Paussi
Opintolinjan johtaja
046 922 0842
jarno.paussi@heo.fi

Hae koulutukseen

HEOn lukuvuosi ja hinta

Haku lukuvuodelle 2023-2024 on nyt käynnissä.

Lukuvuosi 2023-2024 alkaa 17.8.2023 ja päättyy 29.5.2024.
Hae opiskelijaksi hakulomakkeella.

Lukuvuoden kokonaishinta on 3550 € sisältäen 160 € kirjautumismaksun. Opiskelumaksu voidaan maksaa myös erissä. Kirjautumismaksu peritään opiskelupaikan vastaanottamisen yhteydessä ennen opintojen aloittamista. Tutustu opiskelun hinnastoon tästä.

Opintovuosi HEO kansanopistossa

  • Opiskelet päätoimisesti ja olet oikeutettu hakemaan Kelan opinto- ja asumistukea.
  • Kaikkina lähiopetuspäivinä yksi lämmin ateria viihtyisässä opiskelijaravintolassamme. Asuntolan asukkaille kuuluu lisäksi aamupala sekä toinen lämmin ateria.
  • Opintovuosi HEOssa ei vaikuta paikkaasi korkeakoulujen ensikertalaiskiintiössä.
  • Lukuvuosi HEOssa ei kuluta myöhempää korkeakouluopiskelijan opintotukikiintiötäsi.

Säilytä paikkasi ensikertalaisuuskiintiössä

Mikäli tulevaisuudessa haet korkeakouluun, olet edelleen oikeutettu hakemaan ensikertalaiskiintiössä huolimatta opiskeluvuodestasi HEOssa.