Siirry sisältöön

Valtiotieteet ja yhteiskunta

Hae koulutukseen

Aloita valtiotieteen opiskelu HEO kansanopistossa!

Haetko opiskelemaan valtiotieteitä yliopistoon? HEOn valtiotieteiden opintolinjalla perehdyt siihen, miten yhteiskunta toimii ja miten kansalainen voi vaikuttaa. Opintovuoden aikana tutustumme yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin, seuraamme päivänpolitiikkaa ja tapaamme poliittisia toimijoita. Lukuvuosi HEOssa tarjoaa tehokkaan valmistautumisen yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Loppukeväällä alkaa valmistautuminen eri yliopistojen yhteiskuntatieteellisten tai valtiotieteellisten tiedekuntien opiskelijavalintoihin. Valmistautuminen järjestetään ohjatusti pienryhmissä opiskelijoiden hakukohteiden mukaisesti. Keväällä on mahdollisuus työharjoitteluun. Opiskelu on päätoimista ja oikeuttaa hakemaan Kelan opintotukea. Valtiotieteiden linjan opinnot ovat pääosin päiväopiskelua arkipäivisin maanantaista perjantaihin.

Opintojen tavoitteet

HEOn Valtiotieteiden opintolinjalla on tavoitteena suorittaa monipuolisesti yliopisto-opintoja. Opinnot voi myöhemmin liittää osaksi yliopistotutkintoa ainakin yhteiskunta- ja valtiotieteellisissä tiedekunnissa. HEO-lukuvuoden aikana suoritettuja opintoja on myös mahdollista käyttää kun hakee tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston väylän kautta.

Opintojen sisällöt

Valtiotieteiden linjalla opiskellaan pääsääntöisesti päiväsaikaan arkipäivisin. Opiskelijat laativat opettajan opastuksella opiskelusuunnitelman. Opiskelutavat ovat monipuolisia: luentoja, aineistotehtäviä, ryhmätöitä, verkkokursseja ja projekteja. Opettaja antaa palautetta edistymisestä sekä tukee oppimista. Opiskelu HEOssa on tavoitteellista, muttei tiukkapipoista.

Valtiotieteiden linjan lukuvuoteen sisältyy kahdet yliopistoaineen perusopinnot Itä-Suomen yliopiston opintovaatimusten mukaisesti: Sosiaalipsykologia sekä Yhteiskuntapolitiikka.

Sosiaalipsykologia 25 op

Perehdytään ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja ryhmäprosesseihin liittyviin teemoihin, sekä näiden suhteeseen sosiaalisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan. Opinnot järjestetään yhteistyössä Itä-Suomen avoimen yliopiston kanssa.

  • Sosiaalipsykologian perusteet 5 op
  • Suomalaisen yhteiskunnan ilmiöitä 5 op
  • Näkökulmia ihmiseen ja hyvinvointiin 5 op
  • Ryhmät, ryhmien väliset suhteet ja vuorovaikutus 5 op
  • Minuus, mielenterveys ja identiteetti 5 op

Yhteiskuntapolitiikka 25 op

Perehdytään yhteiskunnallisen muutoksen teemoihin ja sen hallintaan kaikilla elämän tasoilla arkielämästä maailmanpolitiikkaan. Opinnot järjestetään yhteistyössä Itä-Suomen avoimen yliopiston kanssa.

  • Yhteiskuntapolitiikan perusteet 5 op
  • Hoivan käytännöt 5 op
  • Sosiaaliturvapolitiikka 5 op
  • Tasa-arvopolitiikka 5 op
  • Työpolitiikka 5 op

Lukuvuoden aikana on mahdollisuus suorittaa yliopistotason kieliopintoja.

Kevätlukukaudella opiskelijalla on mahdollisuus osallistua valintahaastatteluharjoitukseen ja ohjattuun työharjoitteluun. Opiskelun hintaan sisältyy kaikki maksut ja palvelut. Opiskeluun sisältyy myös yksi lämmin ateria lähiopetuspäivinä arkipäivisin. Asuntolassa asuville kuuluvat lisäksi aamupala ja lounas.

Ota yhteyttä

Opintotoimisto
(09) 7742 420
heoinfo@heo.fi

Jarno Paussi
Opintolinjan johtaja
046 922 0842
jarno.paussi@heo.fi

Hae koulutukseen

HEOn lukuvuosi ja hinta

Haku lukuvuodelle 2024-2025 on nyt auki!

Lukuvuoden 2024-2025 opinnot alkavat maanantaina 19.8.2024 ja päättyvät keskiviikkona 28.5.2025.
Hae opiskelijaksi hakulomakkeella.

Lukuvuoden kokonaishinta on 3550 € sisältäen 160 € kirjautumismaksun. Opiskelumaksu voidaan maksaa myös erissä. Kirjautumismaksu peritään opiskelupaikan vastaanottamisen yhteydessä ennen opintojen aloittamista. Tutustu opiskelun hinnastoon tästä.

Opintovuosi HEO kansanopistossa

  • Opiskelet päätoimisesti ja olet oikeutettu hakemaan Kelan opinto- ja asumistukea.
  • Kaikkina lähiopetuspäivinä yksi lämmin ateria viihtyisässä opiskelijaravintolassamme. Asuntolan asukkaille kuuluu lisäksi aamupala sekä toinen lämmin ateria.
  • Opintovuosi HEOssa ei vaikuta paikkaasi korkeakoulujen ensikertalaiskiintiössä.
  • Lukuvuosi HEOssa ei kuluta myöhempää korkeakouluopiskelijan opintotukikiintiötäsi.

Säilytä paikkasi ensikertalaisuuskiintiössä

Mikäli tulevaisuudessa haet korkeakouluun, olet edelleen oikeutettu hakemaan ensikertalaiskiintiössä huolimatta opiskeluvuodestasi HEOssa.

HEO pidättää oikeuden kurssien muutoksiin.