Uskonnon aineenopettajan kelpoisuus opettajille
HEO Studiapaja tarjoaa opettajan pätevyyden omaaville mahdollisuuden hankkia ev.lut. uskonnon aineenopettajan kelpoisuus perusopetuksessa. Koulutus on suunnattu peruskoulun luokanopettajille ja muiden aineiden opettajille. Se järjestetään yhteistyössä Joensuun yliopiston ja Joensuun avoimen yliopiston kanssa. Opiskelun edellytyksenä on perusopetuksen opettajan pätevyys siihen kuuluvine pedagogiikan opintoineen. Opintokokonaisuuden suorittaminen oikeuttaa uskonnon opettamiseen sivuaineena perusopetuksessa. Koulutus koostuu yleisen teologian perusopinnoista (25 op) ja yleisen teologian aineopinnoista (35 op).Opiskeluun sisältyy lähiopetusjaksoissa tapahtuvaa opetusta, ohjausta ja seminaareja.
Uskonnonopettajan kelpoisuuden voi suorittaa joko osa-aikaisesti tai päätoimisesti 2-3 vuodessa.
Osa-aikaisesti opiskeleva suorittaa yleisen teologian perusopinnot oppimistehtävien kautta ja osallistumalla pakollisiin tentteihin. Yleisen teologian aineopinnot voi aloittaa sitten kun perusopinnot on suoritettu keskiarvolla hyvät tiedot. Helsingin Evankelinen Opisto järjestää osa-aikaisille opiskelijoilleen lähiopetusta viikonloppuisin pidettävillä lähiopetusjaksoilla ja uskonnonpedagogiikan teemaseminaareja. Päätoiminen opiskelija laajentaa opettajan kelpoisuuttaan suorittamalla perus- ja aineopinnot. Hän osallistuu Helsingin Evankelisessa Opistossa järjestettäviin uskonnonpedagogiikan seminaareihin ja lähiopetukseen.
Lisätietoa uskonnon aineenopettajan kelpoisuuteen valmistavasta koulutuksesta saa numerosta 09-7742420 tai 050-4620717. Autamme sinua mielellämme kaikissa kysymyksissäsi!
KURSSIN HINNAT
Päätoiminen opiskelu 2180 €sisältää
* uskonnon aineenopettajan kelpoisuuden luokanopettajille ja muiden aineiden opettajille noin vuodessa
* yleisen teologian perusopinnot 25 op ja aineopinnot 35 op ja niihin liittyvät yliopistopalvelut
* lähijaksojen opetuksen – 12 neljän päivän jaksoa
* uskonnonpedagogiikan professoriseminaareja 32 tuntia
* Uuden testamentin kreikan pääainekurssin lähiopetuksen
* henkilökohtaisen opinto-ohjauksen ja tuutoroinnin
* lounaat arkipäivisin lähijaksoilla
* opiskelumateriaalin lukuun ottamatta tenttikirjoja
* tenttimisoikeuden Helsingin Evankelisella Opistolla
Maksetaan kolmessa erässä
Sivutoiminen opiskelu 1050 €
sisältää
* uskonnon aineenopettajan kelpoisuuden luokanopettajille ja muiden aineiden opettajille noin kahdessa vuodessa
* yleisen teologian perusopinnot 25 op ja aineopinnot 35 op ja niihin liittyvät yliopistopalvelut
* 12 kahden päivän lähiopetusjaksoa
* uskonnonpedagogiikan professoriseminaareja 32 tuntia
* Uuden testamentin kreikan pääainekurssin lähiopetuksen
* henkilökohtaisen opinto-ohjauksen ja tuutoroinnin
* tenttimisoikeuden Helsingin Evankelisella Opistolla
Maksetaan kahdessa erässä











