LauluntekijätHEO jatkaa jo viidettä vuotta maassamme aivan uudenlaisella koulutuksella, josta vastaavat Pekka Ruuska (koulutuksen johtaja) ja Martti Heikkilä. Lukuvuosi alkaa 1.10.2013 ja päättyy 30.5.2014. Vierailijoina ovat maamme eturivin lauluntekijät ja kevyen musiikin ammattilaiset. Linjalla ovat vierailleet mm. Ismo Alanko, Jukka Immonen, Jukka Karjalainen, Edu Kettunen, Timo Kiiskinen, Tuure Kilpeläinen, Lasse Kurki, Mariska, Jarkko Martikainen, Tuomari Nurmio, Samuli Putro, Vexi Salmi ja Maija Vilkkumaa. Lauluntekijöiden opetuksessa panostetaan yksilölliseen valmennukseen ja ohjaukseen kohti ammattimaista musiikintekemistä. Opintoihin voivat hakea sekä uransa alussa olevat että pidemmälle ehtineet lauluntekijät, säveltäjät ja sanoittajat. Lauluntekijäksi kehittymisessä on monta eri tietä, joten musiikin teoreettinen osaaminen tai muusikon taidot eivät ole edellytys hakemiselle. Esimerkiksi luova kirjoittaminen voi antaa hyvän pohjan lauluntekemiselle. Tavoitteena on, että koulutuksen suorittanut tuntee ammattimaisen laulunteon vaatimukset ja löytää laulunteon edellyttämät yhteistyökumppanit. Koulutukseen sisältyy runsaasti biisipajoja sekä jaksoja, jolloin keskitytään lauluntekemiseen. Olennainen osa opiskelua ovat yhteiset palautesessiot sekä konsertit ja klubit, joissa esitetään opiskelijoiden tuotantoa. Iltalinja mahdollistaa työssäkäyvienkin opiskelun Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti iltaopiskeluna maanantaista torstaihin klo 15.00-20.00 ja perjantaisin klo 15.00-18.00. Haku:Infopuhelin opintolinjoista on 09 7742 420
Lisätietoja Martti Heikkilä |