Lauluntekijät 2011-12HEO jatkaa jo kolmatta vuotta maassamme aivan uudenlaisella koulutuksella. YhteistyössäSäveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n kanssa toteutettavasta koulutuksesta vastaavat Pekka Ruuska (koulutuksen johtaja) ja Martti Heikkilä. Vierailijoina ovat maamme eturivin lauluntekijät ja kevyen musiikin ammattilaiset. Lukuvuonna 2010-2011 ovat vierailleet mm. Maija Vilkkumaa, Edu Kettunen, Mariska, Tuomari Nurmio, Jarkko Martikainen, Timo Kiiskinen, Lasse Kurki ja Samuli Putro. Lauluntekijöiden opetuksessa panostetaan yksilöllisen valmennukseen ja ohjaukseen kohti ammattimaista musiikintekemistä. Opintoihin voivat hakea sekä uransa alussa olevat että pidemmälle ehtineet lauluntekijät, säveltäjät ja sanoittajat. Tavoitteena on, että koulutuksen suorittanut tuntee ammattimaisen laulunteon vaatimukset ja löytää laulunteon edellyttämät yhteistyökumppanit. Koulutukseen sisältyy runsaasti biisipajoja sekä jaksoja, jolloin keskitytään lauluntekemiseen. Olennainen osa opiskelua ovat yhteiset palautesessiot sekä konsertit ja klubit, joissa esitetään opiskelijoiden tuotantoa. Iltalinja mahdollistaa työssäkäyvienkin opiskelunOpiskelu tapahtuu pääsääntöisesti iltaopiskeluna maanantaista torstaihin klo 15.00-20.00 ja perjantaisin klo 15.00-18.00. Lisätietoja Martti Heikkilä, puh. 041-537 3747 martti.heikkila@elvisry.fi |